maanantai 7. tammikuuta 2013

Katsaus astiakaappiin / Sneak peek to our cupboard

Aiemmin mainitsinkin, että saimme joulupukilta hienon kahvikoneen jolla voi täräyttää espressoa ja cappuccinoa. Takana näkyvät petroolin väriset (näköjään aika lähellä muotiväriä) Iittalan kupit on jo monen vuoden takaa alesta. Olen monesti meinannut myydä ne pois, mutta olen jostain syystä säilyttänyt varmuudeksi vaikka tilanpuutteesta kärsimmekin. Käyttöön ne otettiin laatikoistaan siis vasta nyt kun kahvikonekin saatiin, on siis kannattanut säilyttää! 

Siniset Taika-kupit löytyi tosiaan suht edullisesti kirpparilta (edullisemmin kuin kaupasta). Päätin ne siinä hetkessä sitten ostaa ja samalla sain idean hankkia kaiken värisiä Taika-kuppeja kaksi. Punaiset löytyi Iittalan alesta pari päivää myöhemmin. Kuinkas sattuikaan! Onneksi ei ole lainkaan tavatonta, että meillä reilu kymmenen vierasta on kyläilemässä samaan aikaan, joten kuppien valtaisa määrä on helppo perustella! 

Tietysti oli helpohko tehdä päätös Taika-sarjasta, kun meillä jo ennestään muutamat kupit olivat. Poikaystäväni on aikoinaan saanut cappuccino-kupit ja isot mukit, joten nyt sitten päästiin täydentämään sarjaa espresso-koolla. Yksi sininen isompi kulho on myös. Nyt tietysti entiset työkaverit ihmettelee missä on heiltä läksiäislahjaksi saamani valkopohjainen kulho, vaihdoin sen tätini kanssa päittäin tuohon siniseen. Nythän tosin se vaaleakin olisi väreihimme käynyt kunhan jostain löydämme edullisesti ne espressokupit! Punaisten espressokuppien kanssa äitini osti meille alesta myös punaisen lautasen tarjoilulautaseksi. (Ja oravanpyörä on valmis.)


Jep, meillä on paljon astioita, eri sarjoja luonnollisesti. Aiemmin olen esitellyt Pentikin Vanilja-sarjaa jota meillä ylivoimaisesti eniten onkin. Pentikiltä on myös nuo neljä ruskeaa syvää kulhoa jotka tuossa yllä olevassa kuvassa hiukan näkyvät. Arkikäytössä meillä on valkoinen Teema, sopii hyvin esim muumimukien kanssa. Nyt uuden kahvikoneen juomia nautiskellessa myös Iittalan Origo-kupit ovat päässeet käyttöön, kuin myös Sanna Annukan Marimekolle suunnittelemat kauniit Kanteleen kutsu -astiat. Ostin näitä 2+2 opiskeluaikoina ja en enempää raaskinut silloin ostaa. Arvatkaa vaan harmittaako kun nyt ovat jo aika päiviä sitten poistuneet valikoimista!
Kanteleen kutsu
Kaapissa takana Kanteleen kutsu -kuppien alla on myös pino erivärisiä KoKon pienimpiä lautasia (jotka on valkoista lukuunottamatta poistuneet jo Arabian valikoimista). Olemme käyttäneet niitä muumimukien aluslautasina kuumia juomia juodessa. Viime vuonna ostin myös neljä Sarjattoman kulhoa, ihana väri, ihanan tuntuinen pinta! (Ja hyvä koko tomaattikeiton syöntiin!)

Sarjaton

Kastehelmi onkin sitten taas tarina "no kun halvalla saa". Citymarketissa sai kesällä leimoilla puoleen hintaan omenanvihreää tai kirkasta Kastehelmeä ja pitihän se ale hyödyntää kun niitä leimoja automaattisesti ruokaostoksia tehdessä kertyi! Äidillekin ostin samaa sarjaa synttärilahjaksi! Yhdessä noita olemme himoinneet. Syytän äitiä!

Keittiön String-hyllyn päällä enemmän koristeena olevat astiat ovat hiukan vaihdelleet ajan saatossa. Toukokuussa otetussa kuvassa vielä olevista vanhoista Arabian kupeista ovat osa jo päässeet toisten keräilijöiden koteihin. Tosin sinertävä Louhi-sarja, pilkullinen Pop ovat hiukan lisääntyneet muiden väistyessä tieltä. Ruskeat kupit, sokerikko ja kermakko etsivät muuten vielä uutta kotiaan! Kiinnostaisiko?

Onko teilläkin kotona noin miljoonaa eri sarjaa? Vai keskityttekö vain yhteen?

--

Well, here is a little sneak peek to our cupboard. You have earlier seen our vitrine with Pentik´s Vanilja -serie. We also have Arabia´s Teema serie in daily use and Arabia´s Taika mugs and cups for coffee (espresso cups are new one, I found those two blue ones from the fleamarket recently!).

For cappuccino those three Iittala´s Origo cups and two Sanna Annukka´s Kanteleen kutsu cups are perfect! Also what we have in our cupboard is for example Iittala´s Kastehelmi serie, couple of bowls of the new Sarjaton and also the smallest plates of the serie KoKo. Those plates are just perfect with our moomin mugs.

In our String shelf we have dishes which are not in daily use, mostly they are just for decoration (but can be used if wanted!). Those brown cups, creamer and sugar bowl in the last picture is btw on sale if you are interested! As you can understand, we actually don´t need them so much...

How many different series of dishes you have? Or do you have just one?  


10 kommenttia:

  1. Kyllä vaan löytyy erilaisia kuppeja, eikä mistään raaskis luopua. Muumimukit vie tietysti voiton kaikista, sitten teemaa on valkoista ja keltaista, pentikkiä löytyy ja nyt viimeisin keräilykohde on Lumi sarja :) Kivat on nuo taikamukit. Siskollani on kans kaikkia värejä kahdet, on kivan näköinen kattaus kun ne laittaa pöytään.
    -päivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee mahtavaa etten ole ainut! :) Joo Taika on kyl kaunis, aluksi en niin tykännyt siitä, mutta silmä tottuu ja tykästyy. Ja pöllöt on ihania! :D

      Poista
  2. Ihana kastehelmi! Blogistani löytyisi haaste siulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasithan että vastailin hiukan soveltaen! :)

      Poista
  3. VOI EI! Pakko näyttää tämä kirjoitus miehelleni!:D
    En/emme ole ainoat joilta pursuu kaapin täynnä astioita. Teema astiat(sini/valko/turkoosi) ja Muumit on arki käytössä ja niinä "tärkeinä" hetkinä kaapista löytyy Kastehelmeä, Taikaa, Aino Aaltoa ja vanhempaa Arabiaa.(Heikkous). Kokon pikkulautasia löytyy läjäpäin kaapista, juuri Muumimukeja ajatellen. Juomalasit on asia erikseen, samoin kuin Kivet ja Mariskoolit.;)
    -Susu
    P.s. Voiko astioita olla liikaa? Minusta ei. Usein multa kysytään, mitä mä näillä kaikilla astioilla teen? Vastaus on useinmiten, jossainhan ne kolmekymppiset on juhlittava, enkä tuntisi itseani kotoisaksi kertisastioissa, joten varauduttu on! Toki vielä vuosia jokunen tuohon.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI VOI OLLA LIIKAA! :D Todellakin astioita pitää olla erilaisia ja eri tilanteisiin! ;) Ei meilläkään ötät hulluutta ymmärretä, mutta niin kauan kun käytän "tarpeettomiin" astioihin vain omia rahojani niin kaikki käy. :D

      Poista
  4. Hei! Olisin kiinnostunut noista ruskeista arabian astioista!! :) Laitatko minulle sähköpostia ninzku04@luukku.com! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun pääsimme kurkistamaan kaappeihisi! Ihania astioita!

    Itselläni oli jossain vaiheessa enempikin sarjoja keräilykohteina, mutta sitten myin osan pois ja aloin kerätä enemmän yhteen sopivia astioita. Teemaa meillä pääosin on, valkoista, turkoosia, punaista ja terraa. Sopivat nimenomaan muumimukeihin niin hyvin. :) Aiemmin oli tosin pelkkää valkoista, tänä jouluna tajusin haluavani myös muita värejä, ja niitä myös onneksi sitten joulupukki toi. ;)Kulhot meillä on Kulku-sarjasta harmaana.

    Nuo Sanna Annukan Kanteleen kutsu-astiat ovat kyllä upeita! Harmi etten ole niihin törmännyt silloin kun niitä on vielä yleisesti myyty. Ehkä jonain päivänä tulee jossain vastaan. :)

    Blogissamme on arvonta, tervetuloa! Palkintona kivoja astioita. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos! Teemaa onkin helppo yhdistellä, väreihin ja sitten kivaa kun aikapaljon Teemamukeihin tulee muitakin kuin Muumi-kuvituksia!

      Täälläkin toivotaan että Sanna Annukkaa löytyisi juu lisää! :)

      Poista
  6. Ensin haluan sanoa, että keittiössäsi on täysin puhdas!
    Ja se oli erittäin mielenkiintoista tutkia kaapin.
    Upeita astioita!

    VastaaPoista