keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kirppisunelmia

Reissu Rovaniemelle osoittautui varsin herkulliseksi kirppistarjontansa vuoksi. Juuri hehkuttamani Marianne -karkkipurkit saivat kaverin toisesta sinivalkoraidallisesta etiketillisestä lähes naarmuttomasta purkista! Vaikka yksi purkki meiltä jo löytyy, tämän purkin kunto ja etiketin täydellisyys sai minut helposti maksamaan purkista 5 euroa! Vanhempi purkki pääsi nyt kaappiin ja uusi puolestaan esille etikettinsä kanssa koreilemaan.

Etiketissä lukee valmistajana Chymos, jonka Fazer osti 1900-luvulla.

Jotta peltipurkit eivät loppuisi kesken, mummini oli siivonnut edesmenneen ystävänsä varastoa ja saanut ottaa sieltä mitä löytyy. Miten sattuikaan, että se yksi ja ainut kahvipurkki mikä siellä oli ollut, oli juuri se joka minulta vielä puuttui! Hyväkuntoinen tämäkin.


Vielä yksi herkku löytyi kirppikseltä, jälleen ystävälleni Kaisalle, jonka synttärilahjalampun esittelin aiemmin. Nyt löytyi huikea retro lampunvarjostin! Vain 8 euroa. Ei olisi varmasti Helsingistä saati huuto.netistä vastaavaa hyväkuntoista yksilöä samaan hintaan saanut.


Huuto.netistä puheenollen, lomani aikana yksi paketti oli tupsahtanut postiin noutajaa odottamaan. Mikäs muukaan siellä oli kuin peltipurkki! Nyt Aarikan ja oikein hyvin muihin raitapurkkeihin sopiva.


Nyt on kielto purkkien ostoon. Ainakin hetkeksi...



.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Kadehdittava purkkikokoelma

Viikonlopun Ilosaarirockin lomassa kävimme nauttimassa aamupalan Joensuussa pienessä ja ihanassa Kotileipomo Pullapuodissa Koskikadun ja Merimiehenkadun kulmassa. Pullatarjonta oli mahtava, mutta mahtava oli erityisesti myös seinällä komeileva vanhojen purkkien kokoelma! Tuohon minulla on vielä hiukan matkaa...

(Pahoittelut kännykkäkamerakuvan laadusta)


Huomenna lomani jatkuu Rovaniemellä kirppiksiä kierrellen ja mökkireissulla Posiolle täytynee jälleen pysähtyä Pentikin tehtaanmyymälään...



torstai 14. heinäkuuta 2011

S.T.A.M.P.S.

Olen ihan koukussa saksalaisiin S.T.A.M.P.S.  –kelloihin! Löysin kellot viime vuonna Habitaren messuilta kun Somanet oli tuotteitaan siellä myymässä. Nämä ihanuudet iskivät silmiini heti!

Ensin ostin mustan Belta -rannekkeen ja Shady Roses -kellotaulun, sitten myöhemmin netistä ruskean vintage Beltan ja Daylight -kellotaulun ja nyt tällä viikolla kotiini tupsahti kirkas keltainen ranneke Blowball -kellotauluihanuudella varustettuna!



Vintage kelloni
Shady Roses, kuva: Somanet.fi

Daylight, kuva: Somanet.fi

Blowball, kuva: Somanet.fi

Kellotaulua voi siis vaihtaa rannekkeisiin edestakaisin, mutta itse olen kyllä pitänyt samoja yhdistelmiä aina. Tosin onhan minulla vielä yksi mahdollisuus kellotaulujani käyttää, nimittäin kaulanauha! Hauska idea, piti sekin Habitaresta aikoinaan ostaa, vaikkakaan en sitä vielä ole uskaltanut käyttää.

Ja täytyy muuten ehdottomasti kehua Somanetin palvelua! Tuotteet toimitetaan heti, ja reklamaatiokaan ei tuottanut lainkaan ongelmia. Kovamuoviset Belta-rannekkeet ovat sen verran tiukkoja, että pari kertaa on napsahtanut silikoninauha sisältä poikki. Ekan kerran reklamoin ja sain uuden tilalle, mutta sitten tajusin, että tyhmähän olen jos uutta aina pyydän kun parilla eurolla saan itse ostettua nauhaa askartelukaupasta metreittäin ja voin korjata rannekkeen heti itse!

Yritin muuten etsiä Berliinistä S.T.A.M.P.S. –liikettä, mutta saksalaiset S.T.A.M.P.S. –nettisivut olivat niin kököt, että osoitteen löytäminen store locatorista oli haastavaa sivujen toimiessa todella huonosti. Nyt tietysti näyttää toimivan oikein hyvin näin matkan jälkeen.. Mutta onneksi kelloja saa netistäkin! Ja toivottavasti taas myös Habitaresta!

Viikonlopun Ilosaarirockiin en S.T.A.M.P.S. -kellojani uskalla mukaan ottaa, ettei vain häviä.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Kesän ruokaisat herkut

Sunnuntaina äitini tuli vieraakseni herran viilettäessä vielä Ruisrockissa. Kokkasimme äitini kanssa molempien kesäherkkuruokaa, uusia perunoita, sipulikastiketta, keitettyjä porkkanoita ja kukkakaalia Abban ranskalaisen sillin kera! Nam! Aurinko paistoi, joten parvekkeelle syömään ennen päiväretkeä Porvooseen!




Melko kevyttä ja mikä parasta, nopeaa ja helppoa kesäruokaa! Namnamnam!

"Harmillisesti" Porvoosta lähdimme tyhjin käsin! (Mitenhän se oikein onnistui?) Jätskit vain ostimme! Meni päivä enemmän herkutellessa kuin shoppailessa! Kerrankin! 


.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Mummomarkkinat ja peltipurkit

Poikaystäväni suuntasi viikonlopuksi Ruisrockiin, mutta minä puolestaan taas tänään Billnäsin ja Fiskarsin antiikkimarkkinoille. Äitini ja poikaystäväni äiti kutsuvat markkinoita nykyään mummomarkkinoiksi jonne jo toista kertaa porukalla lähdimme.

Billnäsistä ei ihme kyllä itselle mitään löytynyt, mutta kaksi lahjaa kylläkin. Vielä en lahjoja voi paljastaa, jos ja kun lahjojen saajat tätä blogia lukevat.. Arvaavat kyllä varmasti mikä kuuluu kenellekin.

Fiskarsin varsinaiselle maksulliselle antiikkimarkkina-alueelle emme edes menneet. Hiekkakenttä oli jo mielenkiintoisia myyjiä ja kojuja täysi johon aikamme saimme hyvin kulumaan.  Myös voimat (ja käteinen raha) loppuivat yllättävänkin nopeasti liki 30 asteen helteessä. Mutta jälleen löytyi täydellinen lahja! Jo reissun kolmas! Se jos joku vasta olikin löytö, missään aiemmin en myynnissä ole nähnyt, mutta kovin haluttu kylläkin. Sekin pääsee esittelyyn kunhan aika on oikea.

Itselle ostin "vain" Aarikan punavalkoisen sirottimen. Oli oikein siistissä kunnossa sisältä ja ulkoa joten mielelläni maksoin siitä 5 euroa. Varmaan jostain kirpparilta voisi löytää halvemmallakin mutta tämä sopii niin hyvin näiden kahden Marianne -purkin kaveriksi joten päätin ostaa.



Tietääkö muuten joku Mariannekarkkipurkkien historiaa? Luulin sini- ja punavalkoraidallisia purkkejani Aarikan purkeiksi, mutta äitini muisteli, että liittyvät jotenkin Marianneen. Googlettamalla löysin tämän kuvan ja hyvinhän samanlaisia nuo Aarikan purkit ja Mariannepurkit ovat! Hiukan on raidat eri levyisiä ja suuntaisia, mutta muuten samankokoisilta näyttävät. Liekö Aarikan tuotantoa tai ainakin samassa paikassa valmistettu? Jos muuten jollain lukijalla ylimääräisiä Marianne/Aarikan raidallisia purkkeja niin voisin olla kiinnostunut. ;) Purkkejahan ei ikinä voi olla liikaa?

Vai voiko?

Kaakaopurkit kirppiksiltä

Fazerin purkki muistona entisestä työpaikasta, huuto.netistä kylläkin ostettu


Katrina kahvipurkki poikaystävän äidiltä


Elovena purkki ei esittelyjä kaipaa
Kylkiäisenä saatu Sunnuntai jauhopurkki

Kylkiäisenä nämäkin Kelloggs purkit
Pauligin maustepurkit Porvoosta vanhan tavaran liikkeestä


Minun mielestä purkkeja ei voi olla liikaa, mutta toisten mielestä ehkä on...?

.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kesäherkkuja

Sairasloma ei ole lainkaan paha jos on merenranta vieressä, oma parveke, +30 astetta, kaksi juuri postiluukusta kolahtanutta sisustuslehteä ja tällaiset parantumisherkut pakollisten lääkepurkkien vieressä. Sitä ensi viikolla alkavaa oikeaa kesälomaa odotellessa!




tiistai 5. heinäkuuta 2011

Terveisiä vintagekaupungista!

Berliinin matka takana ja voi kuulkaa kuinka paljon vintage- ja retrokauppoja siellä olikaan! Vanhoja nahkaisia matkalaukkuja oli sadoittain tarjolla, mutta ei valitettavasti ihan siihen hintaan mitä olisin ollut valmis maksamaan.

SK Berlin
Asuntomme Prenzlauer Bergissä oli oivalla sijainnilla, vieressä oli mitä uskomattomampia retroliikkeitä! Osa niistä oli melkein jo niin mahdottomia, että en olisi oikein voinut kuvitella ostavani kotiimme mitään niin retroa. Esim VEB Orange Oderberger Strassella meni jo hiukan oman rajani ylitse...


Mikä parasta, lähimmän metroasemamme, Eberswalder Strassen vieressä oli tuhansia vaatekappaleita, kenkiä ja ylläolevia matkalaukkuja täynnä oleva SK Berlin vintagepuoti (Eberswalder Str. 22). Ihan huippu! Keltaiset korkokengät oli pakko itselle ostaa! Nam! Laukut jäivät odottamaan vielä ostajiaan..



Saksalainen Nukkumatti on ollut kova juttu lapsuudessani ja löytyihän reissusta sitten vanha hyväkuntoinen nukkumattilelukin makuuhuonetta koristamaan. 10€ maksoi Nukkumatti kuuluisalla Mauerparkin kirpparilla. Samaiselta kirpparilta ostin vielä itselleni 15€lla ehkä kerran käytetyt vaaleanpunaiset Conversen tennarit! Hauskat ja juuri sopivan kokoiset! Vaikka juuri pääsin hehkuttamasta Tomsin tennareita, kyllä ne Conversetkin tähän hätään kelpasivat kun Tomseja oli niin huonosti saatavilla ja nämä olivat sen verran edulliset...



Yhden hauskan postikortin ostin itselleni, nukkeakin etsin mutta en löytänyt. Frieda Hain lastenliikkeessä olisi mainoskuvan perusteella nukkeja myynnissä ollut, mutta Saksassa kun kaupat ovat kiinni sunnuntaisin, en sinne enää ennättänyt.



Eilen tilatessani Metsolan nettikaupasta kummipojallemme 1v. synttärilahjaa, huomasin samaisen uudistuotantonuken siellä myynnissä! Hups, taisin vahingossa tilata...