lauantai 8. syyskuuta 2012

Kaapelitehtaan hulinaa / Scandinavia's biggest design stock sale

Tänään olin melko tarkalleen klo 11.00 Kaapelitehtaan sisäänkäynnillä. Jonoa oli, mutta ei läheskään yhtä paljoa kuin vuosi sitten. Nyt pääsi sivuovestakin sisään mikä helpotti ryysiksessä huomattavasti. Se onni tässä tapahtumassa on, että kyynärpäätaktiikkaisia vanhempia rouvia on jonossa huomattavasti vähemmän kuin Stockmannin Hulluilla Päivillä. Jos joutuu tönäisyn kohteeksi, kuulee anteeksipyynnön hymyn kera.

Väkeä oli siis paaaaljon. Olihan kyseessä vuotuinen Design Market, jossa myydään edullisesti laatutuotteita, koruista ja asusteista aina design huonekaluihin asti. Ei yllättänyt, että ensimmäiset asiakkaat rynnistivät Secton valaisimien luokse, sama juttu oli viimekin vuonna. Itse päätin jo kotona, että kattolamppu saa nyt jäädä vaikka edullisesti saisikin. Meillä on olkkarin katossa lamppupistoke hölmössä paikkaa, ja aika pieni tilakin, joten ei oikein kaunis lamppu saisi siinä kunniaa.

Olin päättänyt, että ensimmäiseksi etsin Finnish Design Shopin pöydän ja suuntaan sinne. Onneksi näin tein, sillä käsiini tarttui ainokainen ruskea-musta String-hylly. Sellainen meillä jo yksi keittiössä onkin. Paketti oli avattu ja teipattu, mutta sisältö oli käyttämätön. Mielelläni hyllyn siis -30% alennuksella kotiutin, vaikka julkisilla olinkin liikkeellä (laatikko painaa paaaljon!). Siellä olisi myös ollut alennuksella Kaj Bojesenin Apina ja Elefantti. En uskaltanut katsoa edes hintaa sillä houkutus omalle apinalle kaverin ostamisesta olisi voinut nousta liian suureksi.

Tiistaina kerroin, kuinka vuosi sitten jäi harmittamaan, etten ostanut Erik Bruunin kirjaa, silloin se olisi maksanut vain 10 €. Nyt kirjalla oli hintaa jopa 25 €, mutta ostin sen nyt silti. Olihan se kuitenkin huomattavasti edullisempi kuin nettikaupasta postikuluineen ostettuna. Nyt myöhemmin päivällä olisi saanut kirjaan itse taiteilijan nimikirjoituksen, mutta en pariksi tunniksi viittinyt jäädä odottamaan. Vaikkakin sitä kyllä hetken jopa harkitisin.

Kolmas ostokseni oli Titimadamin Kirahvi -koru. Siitäkin olen jo haaveillut. Ostin siis senkin vaikka lähes normaalihintainen olikin. Asusteet ja korut olivat muuten eri tilassa kuin huonekalut, toivottavasti kaikki löytää kaikille myyntipisteille!



Kaikki ostokset olivat siis täysin harkittuja jo ennalleen. Kirahvista ja kirjasta kirjoitinkin jo teille aiemmin ja toisen String -hyllynkin olin päättänyt ostaa jos alennuksella löytyy. Kolmaskin on vielä tervetullut joten vinkkailkaahan jos jossain Stringejä alennuksella näkyy!

Design Market Helsingin Kaapelitehtaalla vielä tänään klo 17 asti ja huomenna sunnuntaina klo 11-17. Suosittelen lämpimästi! Täältä näkee vielä näytteilleasettajat ja jotain tarjouksiakin!

ps. Muistakaa myös Iittalan mukipaja tänä viikonloppuna!

--

This weekend there is a Design Market at Cable Factory in Helsinki. There were a lot of people waiting the doors to be opened. I was there also!

My idea was to go straight to the stand of Finnish Design Shop. Luckily I got (the only one) String pocket shell. The color was the same we have already at home. It was -30% because of the box. The shell itself was totally new! I´m so so happy!

I bought also this book by Erik Bruun and a walnut Girafe pendant made by Titimadam.

Design Market, Cable Factory, Helsinki
Saturday 8 September 11 am - 5 pm
Sunday 9 September 11 am - 5 pm

ps. Don´t forget your chance to decorate your own WDCH 2012 mug this weekend!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti