Nettikauppa näyttää mukin kohdalla nyt jo loppuunmyytyä ja osa hyvinhyvin suurista (ja ei niin suurista) muumifaneista kyselee, menikö kaikki jo?? Ei mennyt ei. Ei siis huolta, huh! Tälläinen viesti tuli eilen Stockmannilta niille ketkä ehtivät mukin netistä tilaamaan kun se sieltä vielä löytyi.
Ei siis huolta. Stockmannin asiakaspalvelusta on niille kymmenille (ellei jopa sadoille?) muumifaneille vastattu, että muki tulee myyntiin (uudelleen) nettiin ja myös myymälöihin 3.9.2012. Kuten viestistä näkyy, muki oli siis vahingossa lipsahtanut liian aikaisen esille. Mukia on tehty asikaspalvelusta saadun tiedon mukaan 25 000 kpl joten ei ne aivan samalla sekunnilla kaupoista varmastikaan siis lopu.
Älkää siis missään nimessä alkako nyt jo huutamaan huuto.netistä tai muualtakaan netistä trokareilta mukia kovaan hintaan ennen kuin oikeasti tiedämme että ne on myyty loppuun! Säästyy rahat kun ostaa suoraan Stockmannilta 29,90 euron hintaan, eikä muualta esim päälle 60 eurolla. Näin paljon näyttää jo hinta nousseen.. Harmillista.
Juhlavuoden tuotteet ovat uniikkeja numeroituja erikoistuotteita joita ei myydä muualla kuin Stockmannilla. Erikoistuotteita ilmestyy tämän vuoden aikana yhteensä 150 kpl, tämä muumimuki on tuote numero 125. Tuotteita ei siis numeroida esim 1-25 000, vaan numerointi tarkoittaa kyseisen tuotteen 150 Edited Collection -tuotenumeroa. Tässä vielä kuva ostamani muumipeltipurkin pohjasta.
On ollut muuten jännä seurata blogini kävijämääriä viime päivien aikana. Huikeaa! Kiitos lukijoille! Kuulisin mielelläni lisää kommentteja mitä mieltä mukista olette? Itse tykkään aivan valtavasti, vaikka peltipurkissa oleva sama kuosi ei ihan niiiiin paljoa houkuttelekaan. Ehkä se on se muki joka vetoaa!
Jos vielä ihan vähän höpötän tästä uudesta mukista niin täytyy myöntää, että itselläni oli melkein uneton yö sen jälkeen kun mukin näin. Halusin koko ajan katsella vain kuvaa ja fiilistellä! Vielä seuraavana aamunakin olin onnesta sekaisin vaikka ulkona oli syksy, satoi vettä, auto oli hajalla ja olin hyvinhyvin väsynyt. Oih, jälleen kerran odottavan aika on hyvin pitkä!
Itse mietin vielä kyllä tuota valmistusmäärää. Onkohan Stockmannilla optiota lisäerään jos loppuu nopeasti kesken? Jos ihmiset tilaavat ja ostelevat mukeja jopa 20kpl per nenä (kuten asiakaspalvelusta oli jollekin mainittu), niin ei tuo 25 000 kpl kauaa riitä. Facebookissa on yhdellä muumimukien fanisivustolla jopa päälle 4000 jäsentä, joten se tekee jo meille hulluille n. 6 mukia per nenä. Sitten on vielä kaikki ne muut muumimukien ostelijat jotka eivät sivustolla edes ole. Itsekin myönnän tilanneeni heti jo kaksi mukia, yksi käyttöön ja toinen jemmaan, ihan varmuuden vuoksi. Tekisi mieli myös ostaa mukeja lahjaksi sukulaislapsille! Jännä siis nähdä koska oikeasti mukit loppuvat jos meihin tälläinen hulluus heti jo iskee.
--
Special Edition Moomin mug from Stockmann is not yet available in Finland although I wrote like that couple of days ago. The mug was put too early into the Stockmann´s webstore. Sale starts on 3.9.2012. Mug is not yet sold out although the webstore informs like that. So don´t worry if you have not ordered the mug yet.
Mug is sold only in Stockmann, not even in Arabia´s or Iittala´s stores. Amount of production of this mug is 25 000 pieces. All 150 Edited Collection products are numbered. This mug is going to be product number 125 and this tin I bought earlier is product number 56.
What do you think about this limited edition mug? It would be lovely to hear your opinion!
Tykkään kovasti tuosta mukista. Vieläkin harmittaa että Stokkan ja WWF:n Iltapurjehdus jäi ostamatta...
VastaaPoistaVoi vitsi! Kannattaa kytistellä huutiksesta jos sattuu näkymään edullisesti! 29,90e tais sekin muki silloin maksaa, nyt taitaa hinnat liikkua n. 50 euron paikkeilla mutta varmasti halvemmallakin voi löytää jos sattuu oikeaan paikkaan oikeaan aikaan! :)
Poistastokkan mukia oli ainakin tänään joulumyynissä stokkalla 150 juhlamukia
PoistaHauskan nostalginen on tuo kuvitus, mikä kiehtoo retrofania.
VastaaPoistaMeinasin sen tilata, mutta totesin etten tarvitse, ja 30eur mukista on pikkaisen liikaa.
p.s Monesti jää tämä kommentointi sinun blogiisi, koska en jaksa sen kymmentä kertaa naputella noita vaikeita sanavahvistuksia mitkä sinulla päällä.
En minäkään mukia tarvitse, mutta harmittaisi niin vietävästi jos en ostaisi. :) Ja mieluummin maksan sen 30 euroa nyt kun yli 50 euroa vuoden vaihteen jälkeen. :)
PoistaJuu olen tietoinen sananvahvistuksista ja niiden hankaluuksista, mutta haluan silti ne pitää päällä. Kannattaa aina vaihtaa niitä jos ei saa ekoista selvää, aina itsekin vaihtelen niin monta kertaa että tiedän varmasti menevän oikein. :D
pöht.. ei mulle ole tullu tuomosta viestiä vaikka tilasin viime torstaina mukin. ei ole tullu ku tilausvahvistus! mun tuurilla mut on ihan unohdettu! :(
VastaaPoistaJoo ihmettelin kun kuulin että ei kaikki ole tekstaria saanut! No mutta eiköhän muki sinulle ole jos tilausvahvistus on! Voit vedota siihen! Kannattaa katsoa netistä omista tilaustiedoista onko toimitusaika sinne muuttunut kuten tekstarissa sanotaan! :)
PoistaViestejä on tullut ihmisille eri päivinä. Itselle tuli maanantaina, kun taas osalle on tullut viime viikolla.
PoistaJoo minullekin tuli tekstari tosiaan uudestaan maanataina! :D
PoistaMulle vahvistus tilauksen myöhästyneestä toimituksesta tuli vasta 4 päivää tilauksen jälkeen, eli ei hätää, eiköhän ne sieltä tupsahtele kaikille. Eipäs nyt hätäännytä.
VastaaPoistaMinulle tuli viesti toiseen kertaan jo!
PoistaPakko nyt kommentoida tähän, vaikkei aiheeseen oikein liitykkään. Tiedätkö sinä onko Arabian "Joulukylä" purkki joku vanha tuote vai vasta ensi talveksi tulossa? Eli kuin Teema-mukista olisi otettu korva pois ja laitettu korkki päälle. Ja sellainen punertavalla (muistutti Teeman terrakottaa) värillä kuvioitu.
VastaaPoistaNäin sellaisia Ylivieskan Kärkkäisellä eilen. Tulin kyllä siihen tulokseen, että he ovat ottaneet varaslähdön myyntiin, mutta ajattelin vielä kysellä muiltakin... :)
Moikka!
PoistaEn ainakaan äkkiseltään löytänyt googlettamalla mitään, enkä nyt saa päähäni mikä vanha voisi olla? En kyllä aina niin tarkkaan tiedä kaikkia Arabian sarjoja, mutta aika hyvin kyllä kuitenkin. Jännää, eiköhän kohta tule julki talven uutuudet! Jäädään siis mielenkiinnolla odottelemaan!
Nemilia, bongasin Arabian sivuilta seuraavaa: Joulukylä-sarjan osat (saatavilla 1.10. alkaen): muki, kulho, kaadin, purkki, lusikka sekä keraamiset joulukoristeet. Eli joulun 2012 sesonkituotteita ovet! Ihania :) http://www.suomenkauneinkattaus.fi/
PoistaVau! Kivoja!
PoistaHui! Nyt mun on EHOTTOMASTI saatava se muki :D.
VastaaPoistaJoo ja eiks niin et heti maanantaina? :D
PoistaHU,HU, mitä kuumetta on kuin huumetta,,, haluaisin myös pari mukia,,, noin 25000 kpl mukeja tehty,,, kuitenkin aika paljon,,, jos ILTAPURJEHDUS MUKIA tehtiin 8000 mukia + 5000 mukin lisä optio,,, niin kumpaa mukia kannataa ostaa, keräilymielessä,,, tai kummasta mukista tulee harvinaisenpi/kalliimpi,,,mielestäni iltapurjehdusmuki on hienoin muumimuki,,, laittakaa kommentia tälle sivustolle kiitos
VastaaPoistaMoikka! Kiitos kommentistasi! Minustakin Iltapurjehdus, Hurraa ja tämä Stockamnnin muki ovat ne kauneimmat!
PoistaOletko mistä saanut tietoon tuon Iltapurjehduksen valmistusmäärän? Kuulostaa vähältä, varsinkin suhteutettuna tähän annettuun tietoon, että 25 000 kpl olisi lähtökohtaisesti valmistettu Stockmannin mukia!
Itse en jaksa uskoa, että tämän tai Iltapurjehdus -mukinkaan hinnat nousevat paljoa yli 100 euron, kunhan tilanne tästä nyt rauhoittuu. Ikinähän sitä ei voi tietää, mutta tämä nyt on oma näkemykseni. Selkeästi jotkut huikeaan jälleenmyyntiarvoon uskovat, jos 50 kpl kerrallaan mukia ostaa. (Itse en jaksa nähdä vaivaa ostaa, säilyttää, ja myydä eteenpäin mukia vain muutaman kympin voiton takia.) :)
Saas nähdä! Mielenkiintoista on kyllä tuotteen hintakehitystä seurata. Toivottavasti tosin vasta vuoden vaihteen jälkeen. On surullista, että uutta mukia myydään ja ostetaan nettihuutokaupoissa jo huomattavan korkeaan hintaan!
stockmannin juhlamuki määrä on aika tarkkaan noin 24.500 kappaletta, , koska tarkastuksessa on mennyt hylkyyn muutama sata,,, ns. kakkoslaatusia mukeja,,,,, iltapurjehdus mukia tehtiin 13.000 kappaletta,,,, hurraa mukien valmistus määrä on 50.000 kpl en tykkää hurraa mukista liian tumma ja sekava.. jos kyselette arabialta näitä tietoja, , , niin tarkkoja tietoja ei anneta,,, **** liikesalaisuus ****** tehkää omat johtopäätökset asiasta,,,, mielestäni myyntiin täytyisi saada rajoitus, ettei kymmeniä mukeja samalle ostajalle myydä,,, mutta toisaalta, toiset elää tällä työllä,,,((((( muki ja oheis tuote myynnillä ))))))9
Poistamukien hinta nousuun/hintakehitykseen, sen verran mainitsen,,, mistä mukista tulee suosikki, sen on aivan selvää että hinta nousee,,, tuotanto määrä kohottaa myös hintaa,,, toisaalta ennen mukeista meni 80% suoraan kahvi/tee mukiksi, noin 20% meni näytille vitriniin,,, nykyään suhde on toisin päin, 80% suoraan keräilytarkoitukseen,,, se on yksi tekijä ettei mukien hinnat nouse pilviin, kun luontainen poistuma on pieni,,, toki keräilijät on monin kertaistunut viimisen kahden vuoden aikana,,, ja halukuus ostaa vanhoja mukeja, on hinnat nouseet pilviin, mutta tasaantuu kyllä ajan myötä, kun kaikki tietää/ymmärtää muumien hinnat,,,yhdessä paikkaa poikkesin kahvilla, kahvimukeina oli pulloposti, kaksi ruskeata nipsua ja vanha muumimamma, sanoin että on kalliit mukit pöydällä,,, että ne on kysyttyjä keräiliöiden keskuudessa,,, että tällästä tällä kertaa,,,
PoistaMoikka Anonyymi!
PoistaJuu mielenkiintoisia tosiaan nuo valmistusmäärät mikäli paikkansa pitävät! Itse olen mukikeräilijä, mutta meillä silti kaikki mukit ovat käytössä. Myös ne vanhimmat ja arvokkaimmat. Kirjoittelenkin pian lisää muumimukeistani ja eräs haastattelu minusta julkaistaan tällä viikolla myös!
Tietääkö kukaan koska mukia voi tilata netistä? En ainakaan löytänyt vielä? Onkohan enää mahdollista saada?
VastaaPoistaValitettavasti muki on jo loppuunmyyty. :( Näin Stockmann ilmoitti 14.9.
Poistamoikka jotenkin on sellainen kutina ettei juhlamukia tule enää nettiin myyntiin, määrät oli niin pieniä, alle 5000 kpl mitkä jaettiin liikeiden kesken,,SORRY !!!!
VastaaPoistamutta ketä tietää mistä mukisarjasta, meni puolet JAPANIN myyntiin,,, pullakahvit tarjoan tietäjälle,,,,se olis kiinostava tieto,,, jos jollain tietoa on ,,,,avautukaa,,,,,
Mielenkiintoista olisi juu tietää!
PoistaArabia 150 Edited Collection -muumimuki on loppuunmyyty. Lukee stockmannin verkkokaupan etusivulla :(
VastaaPoistaNiin, toivottavasti suurin osa edes halukkaista sai omansa normihintaan ostettua! En kestä trokareita yhtään!
Poistaonko vielä liikkeissä saatavilla?
VastaaPoistaEi valitettavasti taida olla! :(
Poistastokkan juhlamukia oli tänään myytävänä, stokkan nettikaupassa ja stokkan liikeissä,,, joulumyynti erä,,, toivotaan että jotain onnisti,,,
VastaaPoistaJuu olenkin pitkin päivää aina jotain asiasta päivitellyt blogini facebook-sivuille. Välillä oli nettikaupasta loppu ja välillä löytyi lisää. Nyt taas loppuunmyyty mutta monessa myymälässä kuulemma vielä mukeja läjäpäin!
Poista