lauantai 28. joulukuuta 2013

Joulua ja lahjoja / Christmas and presents

Toivottavasti kaikilla teillä lukijoillani on ollut antoisa joulu! Alla hiukan kuvia joulunajastani sekä lopuksi hiukan kirjoittelua joululahjoista.
Marimekon Kuusikossa -kankaasta leikattuja kuusia ikkunaan laiskasti teipattuna...
Ennen joulua mummin, äitin ja tädin kanssa leivottiin karjalanpiirakoita.

Seuraamissani nimeltämainitsemattomissa Facebook-ryhmissä on joulun jälkeen päivitelty lahjamääriä mitä aikuiset ihmiset ovat saaneet. On pyöritelty ihmisten palkkoja, suomalaisten keskiansioita ja sitä että jouluna pitäisi vain lasten saada lahjoja. Minä olen sitä mieltä että joulu on sekä aikuisten että lasten juhla ja jokainen saa ostaa juuri sellaisia lahjoja kuin haluaa ja pystyy ja juuri niille sukulaisille tai ystäville kenelle haluaa. Jos ei halua tai pysty ostamaan lahjoja, ei tarvitse. Voi vaikka panostaa sitten ruokaan. Tai olla viettämättä joulua ollenkaan.

Minun lähisuvussani ei ikinä ole vietetty lahjatonta joulua ja ainoana lapsena ja pitkään ainoana lapsenlapsenakin olen tottunut suuriin lahjamääriin. Viimevuosina älyttömät lahjamäärät ovat kuitenkin luojan kiitos hävinneet ja tilalle on tullut tarkkaan harkittuja tarpeellisia (tai tositosi kovasti himoittuja astia-) lahjoja.

Me saimme tänä jouluna mm. tiskiharjan, kahvia, lahjakortin uuteen patjaan ja erilaisia puuttuvia "osia" astiasarjoihimme. Itse sain mm. toivomani kirjan, sheiverin teriä, hunajaa ja lahjakortin jossa hyödynnetään ystävän ammattitaitoa. En saanut villasukkia tai yöpaitaa koska niille minulla ei ollut juuri nyt tarvetta. Kuvassa näkyy saamani kummitädin miehen vanha vuoden 1967 muumisarjakuvakirja joka annettiin minulle, koska satun olemaan muumihullu. Vanha pistettiin siis kiertämään siihen osoitteeseen jossa sitä osataan enemmän arvostaa. Poikaystävältäni pyysin timanttia ja sellaisen myös sain.



On ihana antaa henkilökohtainen lahja jos sellaisen keksii. Arja-mummille Arabian Arja-lautanen, ukille taas täysin eri sarjaa oleva muki jossa on hänen sukunimensä mukaisia eläimiä. Tärkeälle ystävälleni ostin esimerkiksi kynsilakanpoistoaineen jossa sormi dipataan purkkiin, koska siitä oli ollut puhetta ja yhdissä pohdimme miten se toimii.

Niin kauan kun olen itse omilla rahoillani ostanut lahjoja, olen seurannut vanhempieni jalanjälkiä, että lahjoja ostetaan jo esimerkiksi kesästä lähtien alennusmyynneistä ja vaikka Hulluilta Päiviltä tms, jos kohdalle osuu jotain sopivaa. Oli tulot mitä tahansa, on rahapussille rankkaa jos kaikki lahjat ostaa juuri ennen joulua samalla kerralla. Siksi on kiva ostaa niitä pitkin vuotta aina sopivan tuotteen (ja vaikka alennuksen) osuessa kohdalle.

Jokaisella on oikeus omanlaiseensa jouluun mahdollisuuksiensa ja halujensa mukaan. Turha on alkaa ihmisiä tuomitsemaan sen mukaan miten paljon lahjoja on saanut tai antanut. Olipa sitten aikuinen tai lapsi.

--

Here are some pics of our Christmas. I bought Kuusikossa -fabric from Marimekko and made some ornaments which I taped straight to our window. Quite nice I think. I also baked some Karelian pies with my grand mom, mom and aunt. In the other two pictures you can see some presents i got: wooden diamond and Moomin comic book, second edition from 1967.

Hope you had a great Christmas!



2 kommenttia:

  1. Mielestäni on hyvä, että tässä materiaan hukkuvassa maailmassa keskitytään välillä myös siihen, ettei onni tule tavaroista ja joulun onnistumista ei mitata lahjakasan euromääräisellä arvolla. Joulussa voisi enemmän keskittyä läheisiin ja vaikka siihen ruokaan, eikä siihen, että väkisin etsitään lahjoja. Ei varmaan olisi lapsillekaan pahitteeksi opettaa, ettei se lahjojen määrä, vaan vaikka vain se yksi kaikista mieluisin...

    Läheisille, joiden mieltymykset tuntee ja joiden kanssa aaton viettää, on hauska ostaa joku pieni lahja ja heiltä on myös hauska saada lahjoja, joista oikeasti pitää. Sellaisten lahjojen ostaminen vain on niin turhaa, jotka ostetaan vain sen lahjan ostamisen pakosta ja jotka jäävät kaapin täytteeksi. Kun nyt on vaan pakko jotain keksiä. Mieluummin sitten vaikka kukka tai herkkuja.

    Ja mitä aikuisiin tulee... Tämä (muumi)hysteria on mennyt aivan käsittämättömäksi. Jotkut haalivat kaiken mihin peikkoparka on painettu. Tuntuu, että aikuinen vajoaa sille lapsen tasolle, että kaikki on saatava, kun "kaverillakin" on.

    Olen oikeassa, että kukin viettäköön joulun juuri kuten tahtoo ja sellaisen lahjavuoren kanssa kuin haluaa. En vain ehkä enää itse usko siihen, että kiltteys mitataan lahjojen määrällä. ;) Ja niitä läheisiään voi muistaa muutenkin kuin vain jouluna.

    Hauskaa vuodenvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ja missä voin ostaa puinen timantti?

    VastaaPoista