torstai 10. marraskuuta 2016

Uusi alku


Huh, edellisestä postauksesta on aikaa tasan vuosi ja viisi päivää. Paljon on mahtunut tähän vuoteen.

Monet vanhoista lukijoistani ehkä tietävätkin, että "muumimukibloggaus" pientä mutta suurta -otsikon alla muuttui jo helmikuussa 2015 päätyökseni moomin.com osoitteeseen. Ehkä siitä syystä (okei, ei mitään ehkä, vaan juuri siksi) oman blogin kirjoittaminen tuntui olevan liikaa. Kun jo päivän istuu koneen ääressä ja bloggaa ja somettaa, ei sitä jaksa missään muodossa tehdä enää kotona.

Moomin.comin Sisällöntuottaja -tittelin alle kuuluu kovin paljon muutakin kuin muumimukit, mutta onneksi tiedän hyvin monen teistä löytäneen moomin.comin blogin, sekä Facebook-, Twitter- ja Instagram-tilit, joissa ensimmäisten joukossa kerrotaan myös niistä uusista muumimukeista. Ja Stinky-kalsareista.

Tunti sitten päätin, että nyt on uuden alun aika. Elämäni on saanut monia uusia alkuja parin vuoden sisällä ja äsken sohvalla uusia sisustuslehtiä selatessa juolahti mieleeni josko antaisin blogillenikin vielä uuden alun. Ei enää muumimukeja, niistä voitte lukea virallisesta Muumi-blogista, mutta josko bloggaisin fiiliksen mukaan kaikesta muusta kauniista? Katsotaan miten voimat ja into riittävät!


Palataan! 


2 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin! Uusi alku kannattaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kiitos! Ja hei! Oli niiiiiin ihana nähdä eilen! Tuli hyvä mieli!

      Poista