torstai 2. toukokuuta 2013

IVANAhelsinki Vitalis Lip Lover

Päivän kohokohtiin parin viikon sisällä on lukeutunut se hetki kun posti kolahtaa postiluukusta (jep, olen tosissani). Vaikka tänään on ollut kaunis ilma ulkona, olen siivoillut sisällä vaatekaappeja kirppisinnon toivossa.

Kun postiluukusta kuului tipahtavan paljon painavaa postia, säntäsin heti katsomaan mitä tulikaan laskujen lisäksi. Avotakka, Mondo, mainoksia, niitä laskuja ja ruskea kirjekuori!

Lähettäjästä jo näin ja arvasin sisällön! Vitaliksen uusia sävyttäviä huulivoiteita! Macaron-leivosta mukailevan rasian kuvitus on tietenkin IVANAhelsingin käsialaa. Aivan kuten perinteisen Vitalis-voiteen vuodenaikojen mukaan uudistuneet rasiatkin.

Sävyttävät huulivoiteet kuuluvat uuteen Vitalis Lip Lover -tuoteperheeseen. Tuoteperheen tuotteet ovat ainoastaan huulien hoitoon tarkoitettuja ja ensimmäiset jäsenet ovat Vitalis Lip Lover Berry ja Vitalis Lip Lover Caramel. Tuotteita on ollut saatavilla huhtikuusta asti päivittäistavaraliikkeistä.


Voitteko uskoa, että 70-vuotiaan perinteisen Vitaliksen myynti on kasvanut 159 % vuonna 2012 vuoteen 2011 verrattuna. VAU! No mutta hei, voiko noin ihania rasioita vastustaa? "Kerää koko sarja" on ollut minun mottoni jo ensimmäisistä uusista rasioista alkaen! Design-uudistus on todellakin tehnyt tehtävänsä. Koskahan saamme jälleen jonkin uutukaisen käsiimme? Ei sillä että minulla tarvetta olisi, ei nimittäin yksikään voidepurkki ole vielä tyhjä vaikka suurkuluttajaksi design-uudistuksen myötä olenkin ajautunut.

Ensimmäisessä kuvassa vasemmalla oleva purkki löytyy yöpöydältä, iso musta työpöydältä, valkoinen autosta, pieni musta sohvapöydältä ja toinen laukusta jnejnejne. Kynsinauhat ja huulet ovat olleet melko hyvässä kunnossa jo pitkään ja jouluna laskettelurinteessäkin posket säilyivät paleltumatta. Nyt kesää vasten sitten taas saa kivan pienen sävynkin tarvittaessa huulille!

On muuten kaikki kaveritkin saaneet osansa minun Vitalis-hulluudesta ja uusia faneja löytyy joka päivä enemmän! Hih. Tykkääthän muuten sinäkin Vitaliksen Facebook-sivuista? Sieltä löydät infon uutuuksista aina ensimmäisten joukossa!

--

Today I got two Vitalis cream novelties. Lip Lover Berry and Lip Lover Caramel are for lips, while the traditional waterfree Vitalis cream is for example for lips but also for hands and cuticles. Design of the new tins are again by Paola Suhonen, IVANAhelsinki.

Remember to follow Vitalis in Facebook so you don´t miss the news and novelties!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti