Varför Paris vi har ju Åbo

“Varför Paris vi har ju Åbo?” Näin kysyi ruotsalainen lehdistö vuonna 1964 taideteollisen muotoilijan Timo Sarpanevan Juniper-malliston ilmestyttyä. Iittalalle suunnitelluista lasituotteista tunnettu Sarpaneva oli yksi turkulaisen vaatetustehdas Kestilän freelancesuunnittelijoita 1960-luvulla.

Uuden muotoilun yhdistys toi ruotsalaisen lehdistön lauseen kaikkien tietoisuuteen keväällä 2012. Yhdistyksen tuottaman muotoilutapahtuman Turku Design Festivalin kangaskassit ja julisteet ovat siitä lähtien olleet tuttu näky monen suomalaista designia arvostavan olalla ja kodin seinällä. 

Tai kodin lattialla. 

Annoin alkusyksystä seuraajilleni Instagramissa näpsäkän vinkin - pikasiivouksen voi tehdä kauniiden kangaskassien avulla. Ylimääräiset roinat kassiin ja kassi huoneen nurkkaan. Avot. Pikasiivous done - vieraat welcome. 

Noh - ehkä ei se pitkäaikaisin ratkaisu, mutta hätävara itselleni muuton jälkeen kun kaikille tavaroille ei vielä ollut löytynyt oikeaa paikkaa. Ja kun kerta kaunis kassikin vielä.

Niin ja mitä Turkuun tulee, Turku on i-h-a-n-a. Onni oli taannoin päästä sinne viikonloppuvisiitille kaverin luo akkuja lataamaan. Varför Paris vi har ju Åbo. Nimenomaan.  

Ensimmäisen kappaleen lähde: Uuden muotoilun yhdistys, jonka tavoitteena on lisätä Turun alueen muotoilutoimijoiden yhteistyötä ja kasvattaa tunnettuutta niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.

50-luvun senkki vs. String

Olin aina ajatellut, että "sitten kun ostan sen 50-luvun kerrostalokaksion, sisustan sen 50-60-lukujen henkeen vanhoilla ja uusilla löydöilläni".

Ennen muuttoa pelastin entisen joukkuekaverini vanhempien vintiltä itselleni kerrassaan ihanan senkin. TV-tasoksi, ajattelin. Muuttoapureillani kannatutin sen tottakai uuteen kotiinikin, sinnehän se oli ajateltu.

Eih. Eih. Eih. Niiiiiiiin ihana kuin senkki olikin, en vain ollut tyytyväinen. Tunsin sen heti ja tiesin, että sen olemassaolo ahdistaa. Nopeasti pistin viestiä senkkiä ihailleelle entiselle joukkuekaverilleni ja myin sen hänelle. Pitihän perintösenkin pysyä vähintään luisteluperheessä.

Kas kummaa, pian huomasin hyödyntäneeni Vepsäläisen tarjousta ja tilanneeni String-hyllyn senkin paikalle. Sopisihan se täydellisesti samassa tilassa olevan astiahyllyni kanssa. Ja tarvitsin nimenomaan myös kirjahyllyn.

Aah - tilaa hengittää. (Vaikka hyllylle löysi tiensä kirjojen lisäksi yksi jos toinenkin esine.)

Kuin kreivin aikaan ystäväni löysi minulle nettikirpparilta TV-tasoksi ajan henkeen ja Stringin tyyliin sopivan tason. Sohvapöytärykelmä muodostui sekin lähes vahingossa täydellisellä ajoituksella. Intoihimoisesti kirppareita kiertelevä pomoni tiesi mitä etsin ja olikin löytänyt minulle pilkkahintaan pienen tason jossa oli kaunis lehtiteline alla. Ensin ajattelin sen TV-tasoksi, mutta se mahtuikin juuri näppärästi muutama vuosi sitten Billnäsin antiikkimarkkinoilta ostamani pöydän alle.

Jääkö nuo tuohon ainiaaksi, en tiedä. Nyt olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen. Pitäisi vain jaksaa kaikki tasot käsitellä pähkinäpuun väriseksi jotta sopisivat vielä entistäkin paremmin yhteen Stringieni kanssa. Lähtökohtaisesti väreiltäänhän ne olisivat paremmin sopineet yhteen senkin kanssa...

Muistutus

Yksi lause löytyy dymotettuna uuden kotini eteisestä. Ihan vain muistutuksena itselleni.

Toisinaan muutosta, uutta alkua tai uutta suuntaa toivoo vain enemmän.

Taaksepäin kun katsoo omaa elämää, niin kyllä, juuri nurkkien takana ne muutokset ovat lymyilleet ja yhtäkkiä yllättäneet. Ja ehkä, ehkä niitä on vielä tulossa?

String

Uudessa kodissani on minikeittiö. Oikeastaan se on virallisesti kai keittokomero. Ne ketkä ovat blogiani seuranneet jo vuodesta 2011 lähtien, tietävät että jos jotain, niin astioita minulta kyllä löytyy.

Kun tarjoukseni 45 neliön kaksiosta oli hyväksytty, aloin kytistelemään Stockmannin, Finnish Design Shopin ja Vepsäläisen tarjouksia - halusin ehdottomasti käyttöastioilleni String-hyllyn. Ennenkuin pääsin uuteen kotiini edes muuttamaan, olin ostanut itselleni ensin mainitusta kaupasta vuosia vuosia vuosia himoitsemani klassikon.

Keittiön ja ruokapöydän läheisyydessä oli hyllylleni juuri täydellinen paikka. Ja uskokaa tai älkää, vaikka onkin avohylly niin toimii käytössä todella hyvin. Edes viinilasit eivät ole päässeet pölyttymään, skumppalaseista puhumattakaan.

Material happiness.

Talonmies

Pääsin kertomaan teille edellisessä blogipostauksessani pienkerrostalosta ostamastani kaksiosta. Mitä en aikuistumisesta puhuessani kertonut, oli se, että nykyään olen joka kahdeksas viikko myös talonmies. Kyllä - talonmies. Jokainen vuorollamme luuttuamme lattiat, pesemme saunan, lakaisemme pihan, leikkaamme nurmikon, teemme lumityöt, vaihdamme lamput ja palovaroittimen patterit, hiekoitamme.

Talonmiehen rooli oli ehkä yksi suurimmista huolenaiheista lähipiirissäni - millä ajalla ja millä voimilla pystyn hoitamaan kaiken edellämainitun kun jaksamisen kanssa on ollut muutenkin vaikeuksia.

"Et ole ikinä kotona!"

"Täytyy sun joskus myös vaan olla!"

"Yleisen saunan pesu - yök!"

"Sun tuurilla lunta sataa metreittän joka päivä just sun talkkariviikolla!"

"Osaatko muka vaihtaa lampun?"

"Hahah et oo ikinä käyttänyt ruohonleikkuria ja nyt sun pitäis osata se homma alusta loppuun itse?"

Jep. Kiitos kannustuksesta - tein asunnosta tarjouksen kaikista edellämainitusta kommenteista huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia?) ja ostin asunnon. Nyt olen osa-aikainen talonmies. Ja huvittavalla tapaa jopa ihan sairaan ylpeä siitä! Kuinka moni voi sanoa olevansa talkkari? Mä, mun naapurit ja Salkkareiden Seppo!

Hei kerran kahdeksassa viikossa tunti-pari. Se on vain järjestelykysymys. Ja sitäpaitsi super iso säästö vastikkeen ollessa keskimääräistä edullisempi! Ja oikeasti oman luistelu-uran jälkeen olen myös kaivannut tietynlaista yhteisöllisyyttä elämääni. Nyt sitä on koko pienkerrostalollisen verran ja olen siitä enemmän kuin onnellinen.

Mutta okei. Ensimmäinen koetuskivi oli oman nimen laittaminen oveen. Yks kirjain katkesi kun yritin tunkea sitä paikalleen. Eikun uudestaan rautakauppaan.

Sittemmin olen onnistunut talkkaroinnissani paremmin. Jo ekalla talkkariviikollani osasin ihan itse sen ruohonleikkurinkin käynnistää. Ja leikata sen nurmikon. Siitäs saitte!