sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tove Janssonin kirjeitä / Letters from Tove Jansson

Tänään Helsingin Sanomien Sunnuntai-liitteessä oli puolen sivun juttu Tove Janssonista ja siitä kuinka hänellä oli aina tapana vastata lasten lähettämiin kirjeisiin. Lehdessä on kuva Toven lähettämästä kirjeestä eräälle 9-vuotiaalle lapselle vuonna 1991. Kirje Tovelta Venlalle on sikäli hyvinkin mielenkiintoinen, sillä siinä Tove paljastaa esimerkiksi Vilijonkan miehestä asioita, joita Muumi-tarinoissa ei muuten käy ilmi. Edes Muumitutkija, Muumiopas -kirjan kirjoittaja Sirke Happonen ei näitä asioita tiennyt.

Muumimukikeräilijöiden joukosta löytyy myös Toven elämänkerran lukenut Veera, joka vuonna 1987 sai lähettämäänsä kirjeeseen vastauksen Tovelta.

Kuva / Photo: Veera Gyllenborg

Tällaisia kirjeitä on aivan varmasti lisää, sillä Tovella on todella ollut tapana vastata itse kirjeisiin joita hän lapsilta sai. Nämä ovat aivan huikeita ja varmasti arvokkaita omistajilleen. Niinkin arvokkaita, että rahassa ei arvoa voi usein edes mitata.

Löytyisikö sinulta kirje jonka olet Tove Janssonilta saanut? Olisi mahtavaa lukea lisää tällaisia kirjeitä ja mahdollisesti saada yleiseen tietouteen samankaltaisia paljastuksia kuin käy ilmi Vilijonkan miehestä Venlan kirjeessä.

Mikäli kirjeitä löytyy lisää, voin oikein mielelläni julkaista niistä kuvia täällä blogissani muillekin Tove Jansson (ja Muumi) -faneille!

Voit ottaa minuun yhteyttä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen pientamuttasuurta(a)gmail.com

--

Today there was an article about Tove Jansson in the Finnish national newspaper Helsingin Sanomat. The article was about Tove and her letters to her fans. Tove used to answer to all letters she got from children. In 1991 Venla Pystynen had asked from Tove about Fillyjonk´s husband because he isn´t introduced anywhere. Tove wrote to Venla that he is an explorer who had travelled to Borneo to explore the unknown nature there. This is an information that even Moomin researcher Sirke Happonen didn´t know.

The another letter from Tove is sent to Veera in 1987. Veera had read Tove´s biography and then sent her a letter. (The letter is in Swedish.)

Now I´m wondering if there are more these wonderful letters Tove has sent to her fans? If you have one, I would love the present it here in my blog. Just send me an email to pientamuttasuurta(a)gmail.com. Maybe we all get to know some new information about Moomins this way!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti